Itä-Helsingin Kiekko (IHK) ry. on vuonna 1974 perustettu jääkiekkoilun erikoisseura, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota pääkaupunkiseudulla asuville ja jääkiekkoilusta kiinnostuneille mahdollisuus harrastaa kunto- ja kilpakiekkoa. Mukana toiminnassa on eri ikäisiä lapsia, nuoria ja aikuisia.
Seura järjestää myös kiekkokouluja kaikenikäisille. Seuran nuorimmille harrastajille tarkoitetussa lapsi-vanhempi kiekkokoulussa vanhemmat ovat jäällä lastensa mukana ja leikkien haetaan tuntumaa jäähän. Leijona-kiekkokoulussa harjoitellaan jo ryhmissä ja tavoitteena on pelaajapolun mukainen osallistuminen ikäkausijoukkueiden toimintaan. Aikuistenkin kiekkokoulussa harjoitellaan sekä startti- että jatkoryhmässä. Nuorille on tarjolla myös matalan kynnyksen toimintaa Easy Hockeyn muodossa.
Seuran kotihallina toimii Malmin jäähalli. Halli on avattu 2.3.2006 ja IHK on yksi hallin perustajaseuroista. Hallissa on kolme täysikokoista kaukaloa, joista yksi on varustettu katsomolla. Hallin välittömässä läheisyydessä on myös hallin käyttäjille varattu oheisharjoittelualue.
Seuran toiminta-ajatuksena on jatkuva kehittyminen ja tavoitteena tarjota kaikille halukkaille entistä paremmat mahdollisuudet harrastaa jääkiekkoilua Itä- ja Koillis-Helsingissä.
IHK:ssa sitoudutaan Jääkiekkoliiton Kunniota peliä ja Et ole yksin- teemoihin.
Mika Herranen
Toiminnanjohtaja
Itä-Helsingin Kiekko ry